Kuvaus:
Ensi-ilta: 20-09-2013
Marjan, 25, elämän keskipiste on hänen 7-vuotias tyttärensä Julia. Marja työskentelee öisin, jotta voi viettää päivät Julian kanssa, leikkien, hassutellen ja kertoillen satua Egyptin prinsessasta ja tämän äidistä.
Kaksikon kodin harmonia rikkoutuu kun he kohtaavat Kamaranin, iranilaisen maahanmuuttajan, joka päättelee olevansa Julian isä: Kamaranilla ja Marjalla oli aikanaan lyhyt suhde, eikä Marja sen päätyttyä kertonut Kamaranille raskaudestaan. Kamaran haluaa nyt yhteyden tyttäreensä ja ryhtyy yhdessä veljensä ja vaimonsa kanssa painostamaan Marjaa.
Marja pelkää Kamaranin suunnittelevan Julian kaappausta. Tytärtään suojellakseen Marja on valmis äärimmäisiin tekoihin.
Jan Forsströmin koskettava esikoisdraama on saanut inspiraationsa tosielämän tapahtumista. Silmäterä käsittelee äidinrakkautta ja turvattomuudesta kumpuavaa vieraan pelkoa.
SILMÄTERÄ on käsikirjoittajana tunnetun Jan Forsströmin (Muukalainen, Skavabölen pojat, Hyvä poika) debyytti pitkän elokuvan ohjaajana.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 25-10-2013
Oscar®-voittaja Denzel Washington ja Mark Wahlberg johtavat nimekästä tähtikaartia elokuvassa 2 Guns. Räjähtävä toimintaleffa kertoo kahdesta kilpailevien tiedustelupalvelujen agentista, jotka päätyvät sattumusten kautta toimimaan yhdessä. Tämän ainutlaatuisen voimakaksikon välillä leijuu kuitenkin yksi iso kysymysmerkki: kumpikaan ei tiedä toisen olevan peitetehtävässä toimiva liittovaltion agentti.
DEA:n agentti Bobby Trench (Washington) ja laivaston tiedustelu-upseeri Marcus Stigman (Wahlberg) ovat jo 12 kuukauden ajan toimineet kimpassa – tosin hyvin vastahakoisesti. Huumeliigassa peitetehtävissä toimivat kovanaamat luottavat toisiinsa tasan yhtä vähän kuin rikollisiin, jotka heidät on lähetetty narauttamaan.
Kun yritys soluttautua meksikolaiseen huumekartelliin menee pahasti pieleen, esimiehet kiistävät Trenchin ja Stigmanin olevan heidän palveluksessaan. Ja kun kaikki sitten tahtovat heidät joko vankilaan tai mullan alle, he voivat lopulta luottaa enää vain toisiinsa. Kuitenkin heidän takaa-ajajiensa suureksi harmiksi roistoja vuosikausia esittäneiden agenttien arsenaaliin on matkan varrelta tarttunut myös muutama messevä konnankoukku.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 04-10-2013
Simon Peggin ja Nick Frostin (Shaun of the Dead, Hot Fuzz) tähdittämä brittikomedia baarikierroksesta, joka saa eeppiset mittasuhteet maailmanlopun lähestyessä
Kuvaus:
Ensi-ilta: 02-08-2013
Menestyselokuvan Rakkautta ennen auringonlaskua rakastavaiset Jesse (Ethan Hawke) ja Celine (Julie Delpy) löytävät toisensa jälleen. Sydämiensä ääntä seuraten he ovat päätyneet avioon suloisine lapsineen. Kun idyllinen kesäloma Kreikassa lähenee loppuaan, heille yhtäkkiä valkenee, kuinka kauaksi nuoruuden huolettomat vastarakastumisen päivät ovat jääneet. Työ ja perhe ovat vaatineet veronsa, eikä kumpikaan heistä enää halua palata Pariisin arkeen. Viimeisenä lomailtanaan Celine ja Jesse kohtaavat pahimmat rakkauteen ja sitoutumiseen liittyvät pelkonsa ja tekevät lopullisen päätöksen: rakastaa toisiaan ikuisesti vaiko erota lopullisesti.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 25-10-2013
The surreal and poetic tale of Colin, an idealistic and inventive young man, and Chloé, a young woman who seems like the physical embodiment of the eponymous Duke Ellington tune.
Their idyllic marriage is turned on its head when Chloé falls sick with a water lily growing in her lung. To pay for her medical bills in this fantasy version of Paris, Colin must go out to work in a series of increasingly absurd jobs, while around them, their apartment disintegrates and their friends, including the talented Nicolas, and Chick – a huge fan of the philosopher Jean-Sol Partre – go to pieces.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 26-07-2013
Hugh Jackman palaa Loganin - ikuisen soturin ja yksinäisen suden - rooliin James Mangoldin (mm. Kello 15.10 lähtö Yumaan, Walk the Line) ohjaamassa toimintaelokuvassa WOLVERINE.
Menestyssarjakuvaan perustuva eeppinen toimintaseikkailu WOLVERINE vie X-Men-universumin tunnetuimman hahmon nykypäivän Japaniin. Wolverinen on ensi kertaa tunnustettava haavoittuvaisuutensa hänen joutuessaan venymään äärimmilleen niin fyysisesti kuin henkisesti, kun vastassa on kylmää samuraiterästä – mutta sen lisäksi hän joutuu käymään sisäisen kamppailun omaa kuolevaisuuttaan vastaan. Jokainen kompastus tarjoaa hänelle kuitenkin mahdollisuuden nousta ylös entistäkin vahvempana.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 27-09-2013
On vuoden 1939 kesä ulkomerellä, perimmäisellä majakkasaarella. Rantaan saapuu 13-vuotias Karl. Hän on tullut saarelle ryhtyäkseen majakkamestari Hasselbondin oppipojaksi. Kun Hasselbond näkee laihan ja riutuneen tulevan majakanvartijansa, hän käskee vihoissaan tämän takaisin mantereelle. Odottaessaan seuraavaa yhteysalusta Karl päättää tehdä kaikkensa saadakseen jäädä.
Majakkamestari Hasselbondin raudanluja ote hallitsee saarta ja perhettään. Nämä ovat rakkaudettomuuden näivettämät ja silti elämänjanoiset vaimo Dorrit, poika Gustaf ja pieni tytär Emma. Nyt Hasselbond saa oppipojan, joka on täsmälleen hänen oman poikansa Gustafin ikäinen. Gustaf kestää isänsä mielivaltaa, koska hänessä palaa unelma: hän aikoo tulla merikapteeniksi. Tätä ajatusta majakkamestari ei voi sietää. Mestarin esikoispoika, Gustafin isoveli Elof on kuollut merellä vuosia aiemmin, ja mestari Hasselbond yrittää pitää isoveljeä hengissä väkisin, omissa mielikuvissaan.
Tarina on hypnoottinen kertomus kahdesta pojasta, joista toiselle saari on vankila, toiselle vapaus. Pojat päättävät auttaa toisiaan. Heidän hauras ystävyytensä muuttuu kuitenkin eristyneellä saarella ensin kilpailuksi, sitten kyteväksi vihaksi. Majakkamestari Hasselbond ottaa oppipojan siipiensä suojaan ja antaa tälle aseman, joka kuuluisi hänen omalle pojalleen. Oppipoika Karl joutuu tekemään moraalisen valinnan toisensa jälkeen. Liian myöhään hän ymmärtää, että jokaisella valinnalla on hintansa. Ja että hinta on lopulta hirvittävän suuri.
Oppipojan on ohjannut Ulrika Bengts. Tuottaja on Mats Långbacka. Ulrika Bengtsin edellinen elokuva on 2011 valmistunut ruotsinkielinen koko perheen elokuva Iris, joka sai paljon huomiota elokuvafestivaaleilla ympäri maailman, sekä levityksen USA:ssa.
Oppipojan käsikirjoituksesta vastaavat Jimmy Karlsson (Äideistä parhain, Missä kuljimme kerran) ja Roland Fauser. Elokuvan päärooleissa nähdään Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem, Amanda Ooms ja Ping Mon Wallén.
Oppipoika on kuvattu Ahvenanmaalla, Lågskärin majakkasaarella kesällä 2012.