Kuvaus:
Ensi-ilta: 18-02-2011
Pelkuri nimeltä Tom Chaney (Josh Brolin) on kylmäverisesti ampunut 14-vuotiaan Mattie Rossin (Hailee Steinfeld) isän, ja tyttö on päättänyt viedä tappajan oikeuteen. Hän värvää avukseen liipaisinherkän juopon sheriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) ja ryhtyy, miehen vastalauseista huolimatta, metsästämään Chaneya. Isän veri vaatii tyttöä ajamaan rikollisen intiaanien alueelle ja löytämään hänet ennenkuin Texasin ratsupoliisi LaBoeuf (Matt Damon) nappaa Chaneyn ja vie hänet Texasiin vastaamaan toisen miehen murhasta.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 27-09-2013
On vuoden 1939 kesä ulkomerellä, perimmäisellä majakkasaarella. Rantaan saapuu 13-vuotias Karl. Hän on tullut saarelle ryhtyäkseen majakkamestari Hasselbondin oppipojaksi. Kun Hasselbond näkee laihan ja riutuneen tulevan majakanvartijansa, hän käskee vihoissaan tämän takaisin mantereelle. Odottaessaan seuraavaa yhteysalusta Karl päättää tehdä kaikkensa saadakseen jäädä.
Majakkamestari Hasselbondin raudanluja ote hallitsee saarta ja perhettään. Nämä ovat rakkaudettomuuden näivettämät ja silti elämänjanoiset vaimo Dorrit, poika Gustaf ja pieni tytär Emma. Nyt Hasselbond saa oppipojan, joka on täsmälleen hänen oman poikansa Gustafin ikäinen. Gustaf kestää isänsä mielivaltaa, koska hänessä palaa unelma: hän aikoo tulla merikapteeniksi. Tätä ajatusta majakkamestari ei voi sietää. Mestarin esikoispoika, Gustafin isoveli Elof on kuollut merellä vuosia aiemmin, ja mestari Hasselbond yrittää pitää isoveljeä hengissä väkisin, omissa mielikuvissaan.
Tarina on hypnoottinen kertomus kahdesta pojasta, joista toiselle saari on vankila, toiselle vapaus. Pojat päättävät auttaa toisiaan. Heidän hauras ystävyytensä muuttuu kuitenkin eristyneellä saarella ensin kilpailuksi, sitten kyteväksi vihaksi. Majakkamestari Hasselbond ottaa oppipojan siipiensä suojaan ja antaa tälle aseman, joka kuuluisi hänen omalle pojalleen. Oppipoika Karl joutuu tekemään moraalisen valinnan toisensa jälkeen. Liian myöhään hän ymmärtää, että jokaisella valinnalla on hintansa. Ja että hinta on lopulta hirvittävän suuri.
Oppipojan on ohjannut Ulrika Bengts. Tuottaja on Mats Långbacka. Ulrika Bengtsin edellinen elokuva on 2011 valmistunut ruotsinkielinen koko perheen elokuva Iris, joka sai paljon huomiota elokuvafestivaaleilla ympäri maailman, sekä levityksen USA:ssa.
Oppipojan käsikirjoituksesta vastaavat Jimmy Karlsson (Äideistä parhain, Missä kuljimme kerran) ja Roland Fauser. Elokuvan päärooleissa nähdään Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem, Amanda Ooms ja Ping Mon Wallén.
Oppipoika on kuvattu Ahvenanmaalla, Lågskärin majakkasaarella kesällä 2012.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 30-08-2013
The best never rest
Eläköitynyt agentti Frank Moses (Bruce Willis) kuulee entisen kollegansa Marvinin (John Malkovich) kuolleen, ja kun Frank osallistuu hautajaisiin rakkaan Sarahinsa (Mary-Louise Parker) kanssa, hän joutuu ongelmiin. FBI ottaa hänet kiinni ja kuulustelee häntä koskien Nightshade-projektia. Frank, Marvin, Sarah sekä vielä yksi entinen, aina yhtä valloittava ja kuolettava, CIA-duunari Victoria (Helen Mirren), lyöttäytyvät yhteen estääkseen Nightshadea valumasta vieraisiin käsiin. Tämä tehtävä vie koko porukan Pariisiin, Lontooseen ja Moskovaan, missä he törmäävät Frankin sulokkaaseen ex-hoitoon, Katjaan (Catherine Zeta-Jones), sekä nerokkaaseen tiedemieheen Baileyyn (Anthony Hopkins). Alivoimainen ja -aseinen nelikko voi luottaa vain taitoonsa ja nokkeluuteensa pelastaakseen maailman Nightshadelta ja pysyäkseen itse elossa.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 23-06-2013
Uskomattomiin tositapahtumiin perustuva Pain & Gain on Mark Wahlbergin, Dwayne ”The Rock” Johnsonin ja Anthony Mackien tähdittämä uusi toimintakomedia ohjaaja Michael Baylta (mm. Transformers-elokuvat, Bad Boys I-II, Armageddon). Kolme personal traineria 90-luvun Miamissa tavoittelee amerikkalaista unelmaa ja päätyy osaksi tuhoisaa rikoskierrettä. Muissa rooleissa nähdään Ed Harris, Tony Shalhoub, Rob Corddry, Rebel Wilson ja Bar Paly.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 17-05-2013
Baz Luhrmannin (mm. Moulin Rouge) uuden 3D-spektaakkelin THE GREAT GATSBY – KULTAHATTU ensimmäinen traileri on julkaistu! F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaaniin pohjautuva elokuva saa Suomen ensi-iltansa tammikuussa 2013.
Sofia Coppolan elokuva "The Bling Ring" - katso traileri!
Videon lähde:
Kuvaus:
Ensi-ilta: 28-06-2013
Oscar®-palkitun Sofia Coppolan (Marie Antoinette, Lost in Translation) tositapahtumiin perustuva elokuva THE BLING RING kertoo nuorten kaveriporukasta, joka hetken mielijohteesta alkaa murtautua Hollywood-tähtien koteihin. Muotia ja julkisuutta sokeasti palvova Bling Ring –ryhmä seuraa julkkisten liikkeitä netistä ja murtautuu näiden koteihin varastaakseen huippusuunnittelijoiden vaatteita, koruja ja muita luksustuotteita. Maailmanlaajuiseen mediajulkisuuteen noussut Hollywood Hills –murtovarkausketju sai alkunsa huolettomasta hauskanpidosta ja nuoruuden naiiviudesta. Coppolan elokuva tarkastelee teiniporukan kautta silmiä avaavasti nykypäivän julkisuus- ja luksusbrändikeskeisestä kulttuuriamme.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 09-08-2013
Ranskan Riviera, 1915. Muiden impressionistien kanssa länsimaisen maalaustaiteen vuosisadan vaihteessa mullistanut, vanhoilla päivillään nivelreuman riivaama Pierre-Auguste Renoir on vetäytynyt etelän uhkealle maaseudulle Gagnesin kylään maalaustensa pariin.
Maalarin viimeisen kiihkeän luomiskauden kipinän antaa punatukkainen mallisulotar Andreé Heuschling. 21-vuotias Jean Renoir palaa loukkaantuneena sodasta. Andreésta tulee Jeanin viiden ensimmäisen mykkäelokuvan tähti ja vaimo. Jean Renoir nousee isänsä varjosta yhdeksi elokuvahistorian merkittävimmistä ohjaajista.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 13-09-2013
Formula 1 -kisojen kulta-ajalle, 1970-luvulle, sijoittuva RUSH kertoo legendaarisen taisteluparin – James Huntin ja Niki Laudan – uskomattoman tositarinan.
James Hunt (Chris Hemsworth) oli komea brittiplayboy, itävaltalainen Niki Lauda (Daniel Brühl) kurinalainen perfektionisti. Miesten yhteenotot kilparadoilla alleviivasivat heidän persoonallisuuksiensa vastakkaisuutta.
RUSH seuraa Huntia ja Laudaa niin radalla kuin sen ulkopuolella. Fyysisen ja psyykkisen sietokykynsä äärirajoilla miehet tavoittelivat huippusuorituksia – ja maailmanmestaruutta.
Oscar-voittaja Ron Howard (Kaunis mieli, Frost/Nixon) on jälleen yhdistänyt voimansa käsikirjoittajien kärkikastiin kuuluvan Oscar-ehdokas Peter Morganin kanssa (Frost/Nixon, The Queen). Elokuvan päärooleissa nähdään Chris Hemsworth ja Daniel Brühl rinnallaan Olivia Wilde ja Alexandra Maria Lara.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 16-08-2013
Vuonna 2159 on olemassa kaksi ihmisluokkaa: äärimmäisen varakkaat, jotka asuvat keinotekoisella avaruusasemalla nimeltä Elysium, sekä muut, jotka asuvat ylikansoitetulla, tärvellyllä maapallolla. Sihteeri Delacourt (Jodie Foster) on valmis mihin vain varjellakseen Elysiumin asukkaiden yltäkylläistä elämäntyyliä – mutta se ei estä Maassa asuvia pyrkimästä onnelaan kaikin keinoin. Max (Matt Damon) päättää ottaa vastaan hengenvaarallisen tehtävän, joka voi parhaassa tapauksessa palauttaa tasa-arvon näiden kahden ääripään välille.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 27-09-2013
On vuoden 1939 kesä ulkomerellä, perimmäisellä majakkasaarella. Rantaan saapuu 13-vuotias Karl. Hän on tullut saarelle ryhtyäkseen majakkamestari Hasselbondin oppipojaksi. Kun Hasselbond näkee laihan ja riutuneen tulevan majakanvartijansa, hän käskee vihoissaan tämän takaisin mantereelle. Odottaessaan seuraavaa yhteysalusta Karl päättää tehdä kaikkensa saadakseen jäädä.
Majakkamestari Hasselbondin raudanluja ote hallitsee saarta ja perhettään. Nämä ovat rakkaudettomuuden näivettämät ja silti elämänjanoiset vaimo Dorrit, poika Gustaf ja pieni tytär Emma. Nyt Hasselbond saa oppipojan, joka on täsmälleen hänen oman poikansa Gustafin ikäinen. Gustaf kestää isänsä mielivaltaa, koska hänessä palaa unelma: hän aikoo tulla merikapteeniksi. Tätä ajatusta majakkamestari ei voi sietää. Mestarin esikoispoika, Gustafin isoveli Elof on kuollut merellä vuosia aiemmin, ja mestari Hasselbond yrittää pitää isoveljeä hengissä väkisin, omissa mielikuvissaan.
Tarina on hypnoottinen kertomus kahdesta pojasta, joista toiselle saari on vankila, toiselle vapaus. Pojat päättävät auttaa toisiaan. Heidän hauras ystävyytensä muuttuu kuitenkin eristyneellä saarella ensin kilpailuksi, sitten kyteväksi vihaksi. Majakkamestari Hasselbond ottaa oppipojan siipiensä suojaan ja antaa tälle aseman, joka kuuluisi hänen omalle pojalleen. Oppipoika Karl joutuu tekemään moraalisen valinnan toisensa jälkeen. Liian myöhään hän ymmärtää, että jokaisella valinnalla on hintansa. Ja että hinta on lopulta hirvittävän suuri.
Oppipojan on ohjannut Ulrika Bengts. Tuottaja on Mats Långbacka. Ulrika Bengtsin edellinen elokuva on 2011 valmistunut ruotsinkielinen koko perheen elokuva Iris, joka sai paljon huomiota elokuvafestivaaleilla ympäri maailman, sekä levityksen USA:ssa.
Oppipojan käsikirjoituksesta vastaavat Jimmy Karlsson (Äideistä parhain, Missä kuljimme kerran) ja Roland Fauser. Elokuvan päärooleissa nähdään Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem, Amanda Ooms ja Ping Mon Wallén.
Oppipoika on kuvattu Ahvenanmaalla, Lågskärin majakkasaarella kesällä 2012.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 17-05-2013
The Great Gatsby – Kultahattu -tarinan keskiössä on kirjailija Fitzgeraldin itsensä oloinen aloitteleva kirjailija Nick Carraway (Tobey Maguire), joka saapuu keskilännestä New Yorkiin keväällä 1922 ja tutustuu kaupunkiin, jonka moraalin kieltolaki on höllentynyt, jossa jazz soi ja naisten korut kimmeltävät kilpaa kattokruunujen kanssa.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 12-07-2013
Mitä lähempänä olet, sitä vähemmän näet.
Ryhmä maailman taitavimpia taikureita järjestää huimapäisiä ryöstöjä esitystensä aikana ja jakaa rahat yleisölle. FBI yrittää pysäyttää tämän uhkarohkean joukon – kissa-hiirileikki voi alkaa.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 26-06-2013
Man of Steel saapuu elokuvateattereihin kesällä 2013. Elokuvan ohjaa Zack Snyder (300, Watchmen) David S. Goyerin käsikirjoituksen pohjalta, joka perustuu Goyerin ja Christopher Nolanin tarinaan. Clark Kentin / Supermanin roolissa nähdään Henry Cavill (Immortals). Daily Planet –toimittaja Lois Lanea esittää kolminkertainen Oscar®-ehdokas Amy Adams (Taistelija) ja hänen esimiestään Perry Whiteä Oscar®-ehdokas Laurence Fishburne (What’s Love Got to Do with It). Clark Kentin ottovanhempina nähdään Oscar®-ehdokas Diane Lane (Kohtalokas syrjähyppy) sekä Oscar®-voittaja Kevin Costner (Tanssii susien kanssa). Supersankaria vastaan taistelevat General Zod, jota esittää Oscar®-ehdokas Michael Shannon (Revolutionary Road) sekä tämän kumppani Faora, jota esittää Antje Traue. Lisäksi elokuvassa nähdään Oscar®-voittaja Russell Crowe (Gladiator) Supermanin isän Jor-Elin roolissa.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 20-11-2013
Jokainen kapina alkaa kipinästä.
Nälkäpeli - Vihan liekit on jatkoa sarjan ensimmäiselle menestyselokuvalle Nälkäpeli. Elokuvan ohjaa Francis Lawrence ja pääosissa nähdään Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks, Woody Harrelson ja Lenny Kravitz. Nälkäpeli - Vihan liekit perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan (Catching Fire), joka on osa menestystrilogiaa: Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi.
Katniss Everdeen ja Peeta Mellark jotuvat Nälkäpelin voittajina vuotuiselle voittajakiertueelle. Ennen kiertuetta presidentti Snow vierailee Katnissin luona. Vyöhykkeillä on alkanut kyteä kapina Capitolin valtaa vastaan ja Snow syyttää Katnissia kapinan lietsomisesta. Snow tietää, että Katnissin ja Peetan suhde ei ole aivan niin aito kuin he antavat ymmärtää.
Pian kiertueen jälkeen Presidentti Snow antaa ilmoituksen, että vanhojen Nälkäpelin voittajien täytyy kilpailla toisiaan vastaan 75. Nälkäpelin kunniaksi. Katniss ja Peeta joutuvat areenalle uudestaan. Kisaa edeltävänä iltana pidettävässä haastattelussa Katnissin stailaaja Cinna pukee Katnissin hääpukuun presidentin käskystä. Kesken haastattelun Katnissin puku alkaa palaa, ja se muuttuu matkijanärhen puvuksi. Cinna saa kärsiä liian rohkeasta asuvalinnastaan, sillä matkijanärhi on symboli meneillään olevalle kapinalle.
Nälkäpeli on taas kohta käyty, mutta kapina leviää ja jokainen joutuu valitsemaan puolensa.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 06-09-2013
Päin elämää!
Näyttelijä Peter Franzénin omaan romaaniin perustuva elokuva on liikuttava ja herkkävireinen kasvutarina Keminmaalta, Pohjois-Suomesta.
Pieni poika avaa silmänsä aamulla, auringonvaloa ihmetellen. Ruokailua, leikkejä, ulkoilua. Kaikki tuntuu hellyttävän tutulta, jopa idylliseltä. Vähitellen keittiöstä alkaa öisin kuulua ääniä, riitaa ja itkua. Isä katoaa, äiti vie lapset isovanhempien luokse. Lapsi luottaa vailla ehtoja vanhempiinsa, ihailee heidän osaamistaan. On täynnä toivoa ja uskoa tulevaan. Mutta mitä tapahtuu lapselle kun tämä kuva särkyy ja arjessa leijuva uhka muuttuu jokapäiväiseksi?
Peter Franzénin Tumman veden päällä on aseista riisuvan herkkä mutta myös riemastuttavan hauska kasvukuvaus. Franzén tavoittaa mainiosti pikkulasten tavan katsoa maailmaa. Tarinaa kuljetetaan pienten huomioiden, esineiden, tuoksujen ja tunnelmien kautta kohti suurta draamaa, hetkeä jolloin lapsuus ei olekaan enää sitä mitä lapsi luuli sen olevan.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 17-05-2013
Baz Luhrmannin (mm. Moulin Rouge) uuden 3D-spektaakkelin THE GREAT GATSBY – KULTAHATTU ensimmäinen traileri on julkaistu! F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaaniin pohjautuva elokuva saa Suomen ensi-iltansa tammikuussa 2013.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 08-11-2013
Oscar®-voittajat Sandra Bullock (Elämä pelissä, Odottamaton ehdotus) ja George Clooney (Up in the Air, Syriana) tähdittävät piinaavaa trilleriä GRAVITY, joka vie katsojat kauas avaruuteen. Elokuvan on ohjannut Oscar®-ehdokas Alfonso Cuarón (Ihmisen pojat).
Kuvaus:
Ensi-ilta: 10-05-2013
Vuoden 1981 kulttimaineeseen nousseen kauhuelokuvan odotetussa uusintaversiossa viisi parikymppistä ystävystä vetäytyy syrjäiselle mökille. Kun he löytävät Kuolleiden kirjan, he tulevat tietämättään herättäneeksi läheisessä metsässä asuvat demonit, jotka ottavat nuoret yksi kerrallaan karmeuksiensa kohteiksi, kunnes enää yksi jää taistelemaan henkensä puolesta.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 22-05-2013
Fast & Furious -sarjan kuudennessa osassa Vin Dieselin, Paul Walkerin ja Dwayne Johnsonin johtama tähtikaarti on taas koolla! Mukana ovat edellisistä osista tutut Jordana Brewster, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Sung Kang, Gal Gadot, Chris “Ludacris” Bridges, Elsa Pataky sekä sarjan tulokkaat Luke Evans ja Gina Carano.
Domin (Diesel), Brianin (Walker) ja muun tiimin edellisen Rio de Janeiron -keikan jälkeen sankarit ovat hajautuneet ympäri maailmaa. Keikasta tienatut 100 miljoonaa dollaria eivät paljon lohduta, kun he joutuvat elämään maanpaossa.
Samaan aikaan Hobbs (Johnson) on jahdannut tappavan taitavista ajajista koostuvaa ryhmää 12 maassa. Hobbs on huolissaan tuhoista, joita ryhmä voi saada aikaan, ja pyytää Domilta apua. Hobbsin etsimän organisaation pääjehu (Evans) on entinen erikoisjoukkojen sotilas, ja tämän oikeana kätenä toimii Domin ex-rakkaus Letty (Rodriguez), jonka on luultu kuolleen.
Ainoa tapa pysäyttää rikolliset on voittaa heidät ajamalla, joten Hobbs pyytää Domia kokoamaan huippuajajien eliittitiiminsä tällä kertaa Lontooseen. Palkaksi heille luvataan täysi armahdus, joka mahdollistaisi paluun kotiin.
Ohjaaja Justin Lin palaa nyt neljännen kerran Fast & Furious -ohjaimiin. Elokuvan ovat tuottaneet Neal H. Moritz ja Vin Diesel sekä sarjaan myöskin palaava tuottaja Clayton Townsend.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 07-06-2013
Koskaan ei ole liian myöhäistä käyttäytyä kuin oikea perhe.
Yhdet häät ja kolme anoppia -elokuva alkaa kun kauan sitten eronneet Don ja Ellie Griffin (Robert De Niro ja Diane Keaton) kohtaavat uudelleen viettääkseen ottopoikansa Alejandron (Ben Barnes) häitä. Benin syvästi katolilainen biologinen äiti saapuu häihin ja Don ja Ellie ovat pakotettuja teeskentelemään että he ovat edelleen naimisissa. Järjestely aiheuttaa haasteita kaikille ja erityisesti Donin nykyiselle avovaimolle Bebelle (Susan Sarandon). Koko näytelmän keskellä, perheen lapsilla on omat pulmansa rakkaudessa ja häiden tuomissa yllätyksissä.
Yhdet häät ja kolme anoppia -elokuva on romanttinen ja villi komedia perheestä keskellä häitä, joissa törmäävät perinteinen ja moderni näkökulma elämään.
About Time - katso kansainvälinen traileri tänään yksinoikeudella MSN:llä!
Videon lähde:
Kuvaus:
Universal Picturesin Lontooseen sijoittuvassa elokuvassa About Time 21-vuotias Tim Lake (Domhnall Gleeson) huomaa itsessään erikoiskyvyn: hän pystyy matkustamaan ajassa. Timin isä (Bill Nighy) paljastaa, että kyseessä on heidän sukunsa miesten ominaisuus. Tim ei voi muuttaa historian kulkua toisin kuin oman elämänsä, joten hän päättääkin tehdä siitä hieman paremman...hankkimalla tyttöystävän (Rachel McAdams). Mutta ratkaisu ei osoittaudu niin helpoksi kuin voisi luulla, sillä aikamatkustus voi olla myös vaarallista!
Kuvaus:
Ensi-ilta: 17-05-2013
Harmony Korinen yhteiskunnallisen ja surrealistisen hauskan uuden elokuvan SPRING BREAKERS pääosissa nähdään mm. James Franco, Selena Gomez ja Vanessa Hudgens.
Brit, Candy, Cotty ja Faith ovat olleet parhaita ystäviä ala-asteelta lähtien. Tytöt asuvat arkisessa yliopistoasuntolassa ja janoavat seikkailua. Heidän täytyy vain saada tarpeeksi rahaa kasaan päästäkseen irrottelemaan ja pitämään hauskaa unelmalomalleen – spring breakille... Onnekas sattuma tutustuttaa heidät Alien-nimiseen räppäriin, ja yhtäkkiä luvassa on enemmän vauhtia ja jännitystä kuin he saattoivat toivoa. Kuinka pitkälle tytöt ovat valmiita menemään saadakseen unohtumattoman lomansa?
Kuvaus:
Ensi-ilta: 07-06-2013
Ryan Gosling (The Place Beyond the Pines, 2013) esittää Juliania, bangkokilaisen thai-nyrkkeilyklubin johtajaa, Nicolas Winding Refn'n intensiivisen hypnoottisessa, räjähtävän voimakkaassa ja ultracoolissa elokuvassa. Nyrkkeilyklubin pyörittäminen on kuitenkin vain perheen kansainvälisen huumeimperiumin peitetoimintaa. Kun Julianin veli Billy murhataan, saapuu dominoiva gangsteriäiti Crystal (Kristen Scott Thomas, Bel Ami, 2012, Neljät häät ja yhdet hautajaiset, 1994) viemään suosikkipoikansa ruumiin kotiin ja vaatimaan Julianilta kostotoimia. Murhaajajahti johtaa julmuuden kierteeseen, jonka kapellimestarina sapeliaan heiluttaa Bangkokin alamaailmalle oikeuksia jakava paikallinen seriffi.
Kuvaus:
Ensi-ilta: 03-05-2013
Romanttinen draama miehestä, joka avioliittonsa rakoillessa kohtaa naisen kotikaupungissaan. Marina (Kurylenko) ja Neil (Affleck), tapaavat Ranskassa ja muuttavat Oklahomaan aloittaakseen yhteisen elämän. Pian ongelmia alkaa ilmaantua. Marina tapaa hänen itsensä tavoin maahan muuttaneen papin (Bardem), joka kamppailee kutsumuksensa kanssa. Samaan aikaan Neil tutustuu uudelleen vanhaan lapsuuden sydänystäväänsä Janeen (McAdams).